Steiner-nuket 1980- ja 1990-luvulta

Äitini luona asustelee kulahtanut aarre: lapsuuteni Steiner-nuket. Ovatko ne sinulle tuttuja? Kutsuttiinko näitä tällaisia nukkeja teilläkin Steiner-nukeiksi – vaiko kenties Waldorf-nukeiksi, mollamaijoiksi tai ehkä joksikin ihan muuksi?

Meillä näitä tämän näköisiä kangasnukkeja kutsuttiin nimellä Steiner-nukke. Olen vasta viime aikoina törmännyt tietoon, että samanlaisia nukkeja kutsutaan ilmeisesti muualla maailmalla nimellä Waldorf-nukke. Olen myös nähnyt käytettävän suomenkielistä ilmaisua tunnenukke.

Valmiina ostettuja Steiner-nukkeja 1980- ja 1990-luvulta alkuperäisessä vaatetuksessaan.

Steiner-nukke on aivan omanlaisensa ilmestys. Nukke valmistetaan käsin. Sellaisen voi tehdä itse, jos osaa, mutta käsityötaitojen puuttuessa nuken voi ostaa myös valmiina. Minun lapsuuteni kasari- ja ysärinukeista osa on valmiina ostettuja, osa kotona tehtyjä. Steiner-nukeilla on tyypillisesti villatäyte, puuvillapäällinen ja villalangasta tehty tukka. Nuken sisällä olevat täytteet on muotoiltu valmistusvaiheessa lankojen avulla, jotta vartalon eri osiin kuten päähän, ranteisiin ja nilkkoihin tulisi luonnollisen näköistä muotoa.

Steiner-nukkeja itse tehneet kertovat oppineensa nuken valmistustekniikan esimerkiksi nukkekurssilla, Steiner-koulussa opiskellessaan tai ihan vaan kirjaston kirjan ohjeita seuraamalla. Oikeaoppisen Steiner-nuken työstö on melkoisen monivaiheinen prosessi. Minulla itselläni ei ole antaa toimivaksi todettua kirjavinkkiä, mutta kirjaston henkilökunta saattaa hyvinkin osata auttaa sinua oikean opuksen löytämisessä, jos ihka oman Steiner-nuken ompeleminen kiinnostaa. Jonkinlaisen vinkin saattaa nettikin tietää.

Äitini itse tekemät Steiner-nuket Molli ja Laura 1990-luvulta.

Steiner-nukkejen materiaalivalinnoissa arvostetaan luonnonmukaisia ja myrkyttömiä vaihtoehtoja. Oma äitini ihastui aikanaan juuri näiden nukkejen valmistusfilosofiaan: teollisia neonvärejä räiskyvällä 1980-luvulla häntä viehätti ajatus, että nämä nuket olivat luonnonmateriaaleista tehtyjä, seesteisen rauhallisen näköisiä ja mahdollisimman myrkyttömiä.

Ajatus myrkyttömästä lelusta kuulostaa itsestäänselvyydeltä, eikö totta, mutta itse asiassa monet ihanat menneiden vuosikymmenien lelut ovat nykytietämyksen mukaan olleet melkoisia kemikaalikammotuksia muoveineen ja väriaineineen. Voisi siis sanoa, että Steiner-nuket ovat olleet tässä materiaalien turvallisuuden huomioon ottamisessa aikaansa edellä. Irtoilevia pikkuosiakaan ei näissä nukeissa ole.

Mitä on nukeilla mielessä?

Steiner-nukella on tyypillisesti pienen pienet langalla ommellut pisteet silminä ja suuna. Joskus silmiä ja suuta ei lisätä nukelle lainkaan. Steiner-nuken kasvonpiirteet jätetään tarkoituksella viitteellisiksi, jotta lapsen mielikuvitukselle jäisi tilaa. Nukelle voi kuvitella sellaiset kasvonpiirteet kuin itse haluaa. Se voi näyttää iloiselta, surulliselta ja miltä milloinkin aina tarpeen mukaan.

Enemmän tietoa Steiner / Waldorf -nukkejen alkuperästä löytää kirjallisuuteen perehtymällä tai nettiä kaivelemalla – jos jaksaa kaivella hieman minua perusteellisemmin. Omissa nettitutkimuksissani onnistuin löytämään näiden nukkejen alkuperästä aika huonosti tietoa etenkin suomen kielellä.

Steiner-nukkejen suku elää ja voi hyvin vielä tänäkin päivänä. 2020-luvulla myynnissä olevat uudet nuket ovat yllättävän samannäköisiä kuin minun kasari- ja ysärinukkeni. Nukenteon filosofiakin vaikuttaa pysyneen pitkälti samana ilmeen puolesta ja myös materiaalien osalta.

Vauvan unileluksi tarkoitettu nukke 1980-luvun alkupuolelta.

Meidän Steiner-nukeistamme vanhin on yllä olevassa kuvassa näkyvä uniriepu-mallinen litteä ja pehmeävartaloinen nukke. Se on annettu vauvalahjaksi vastasyntyneelle 1980-luvun alkupuoliskolla. Luulin tämän nuken jo kokonaan kadonneen, sitten se kuitenkin löytyi äitini tavaroiden joukosta.

Nukkevanhus alkaa olla jo hieman kehnossa kunnossa, ikävä kyllä. Sitä on vuosikymmenten vieriessä säilytelty vähän siellä sun täällä, kylmä ulkovarastokin lienee ollut asuinpaikkana. Etenkin nuken rispaantuneet jalat näyttävät kurjilta. Se on kuitenkin aikanaan ollut suloinen unikaveri. Nimeä tällä nukella ei muistaakseni ole ollut.

Vuoden 1987 nukkelapsi Molla. Molla saapui meille nämä samat vaatteet yllään.

Joukon toiseksi vanhin on tämä lettipää, jonka nimi on Molla. Äitini muisteli Mollan saapuneen meille vuonna 1987. Ostopaikan nimeä ei kukaan meistä enää muistanut, vaikka yritimme sitäkin muistella, jostakin se kuitenkin ostettiin valmiina. Mollalla oli saapuessaan yllään kuvassa näkyvät vaatteet eli vaaleanpunainen paita ja lyhyet housut.

Molla-nukke on edelleen kohtalaisessa kunnossa, tosin kasvojen alueella trikoo on hiukan päässyt rispaantumaan ja jaloissa on jotain tummaa ikitahraa. Voisi todeta, että tahrat kuuluvat asiaan kangasnukkejen kohdalla, etenkin vanhojen. Näillä nukeillahan ei siis aikanaan leikitty mitenkään sievästi sisätiloissa vaan niiden kanssa rymyttiin myös ulkona.

Kevään 1993 nukkelapsi Molli syntyi kotona, jos näin sopii sanoa. Molli on ensimmäinen äitini itse tekemä Steiner-nukke. Kuvassa myös Mollin ensimmäiset vaatteet.

Helmikuussa 1993 perheeseemme matkusti postin kyydissä kolmas Steiner-nukke – tai tarkemmin sanottuna postinkantaja kiikutti meille pahvilaatikollisen trikoota, villaa ja villalankaa ohjekirjasen kera. Äitini oli nimittäin innostunut Steiner-nukeista niin paljon, että halusi nyt tehdä itse tällaisen nuken. Nukkeprojekti oli sekä äitini että minun mielestä melkoisen jännittävä. Kirjoitin nukketarvikkeiden saapumisesta jopa päiväkirjaani 22.2.1993. Tarvikkeista muotoutuva nukke sai nimen Molli.

Päiväkirjani ei kerro, kuinka kauan aikaa äidiltäni kului nuken valmistukseen, mutta toukokuussa 1993 päiväkirja toteaa äitini kutoneen Mollille villapaidan. Nukke siis luultavasti oli jo valmis tässä vaiheessa. Nukkepaketissa oli mukana trikoota ihon tekemistä varten, villaa nuken täytteeksi sekä muistaakseni myös villalankaa hiuksia varten. Nuken ensivaatteillekin löytyi materiaalit paketista: hän sai luonnonvalkoiset villahousut ja villapaidan.

Mollista oli tarkoitus tehdä saman kokoinen kuin Molla-nukesta, mutta syystä tai toisesta hänestä tulikin aika pienikokoinen ukkeli. No, ei se mitään! Käsitöillähän on tunnetusti tapana elää vähän omaa elämäänsä. Kokoerosta huolimatta Mollissa ja Mollassa oli kovasti samaa näköä, joten mielsin heidät sisaruksiksi. Mollista tuli Mollan pikkuveli.

Kesän 1995 nukkelapsi Laura on äitini tekemä kuten Mollikin. Laurallakin oli ilmeisesti jonkinlaiset ensivaatteet, nyt ne kuitenkin ovat hävinneet. Tässä kuvassa Lauralla on yllään 1990-luvun hurmaavaa farkkutyyliä.

Kesäkuussa 1995 posti toi äidilleni uuden nukkepaketin. Paketista löytyi tarvikkeet tämän reippaan punapään valmistamiseen. Päiväkirjani (7.6.1995) kertoo nuken valmistumisesta näin: “Tänään saatiin Laura-nukelle hiukset ja se on valmis. Nukella on mekko ja alusasu.”

Edellisillä nukkekaveruksilla on ensivaatteet tallella, mutta Laura-nuken kohdalla päiväkirjani mainitsemat mekko ja alusasu ovat hävinneet. En edes muista, miltä ne aikanaan näyttivät. Laura syntyi pikavauhtia, päiväkirjamerkintöjeni mukaan muutamassa päivässä. Molli-nuken tapaan Laurakaan ei mennyt ihan Steiner-nuken perusmuottiin vaan hänestä muotoutui edellisiä nukkeja pidempi ja hoikempi.

Vaikka Laura oli käytännössä Steiner-nukkejeni nuorin, nukkeleikeissäni hän oli aina Mollaa ja Mollia vanhempi, koska hänestä tuli jotenkin isomman lapsen näköinen. Vai miltä sinusta näyttää? En myöskään kokenut Lauraa edellisen kahden nuken sisareksi, koska hän oli mielestäni eri näköinen. Laurasta tuli siis jonkinlainen edellisten nukkesisarusten naapuri, paras kaveri Mollalle.

Äitini luona asustaa myös tämä valmiina ostettu Steiner-nukke, joka on oletettavasti 1990-luvun lopulta.

Muistan hyvin etenkin Mollan, Mollin ja Lauran lapsuuteni nukkeleikeistä. Mutta nyt kun löysin nämä kaikki Steiner-nuket äitini luota, joukossa on vielä yksi, tämä sinipukuinen. Tämä onkin hieman mysteerinen kaveri.

Tämä nukke on kyllä ostettu meille jossain vaiheessa, sen muistan, mutta taisin itse olla jo isompi, ehkäpä teini-ikäinen. Tälle nukelle ei koskaan tehty omaa vaatevarastoa, toisin kuin lapsuuteni nukeille – toki jotkut aikaisempien kaverusten vaatteista, etenkin saman kokoiselle Mollalle tehdyt, sopivat sillekin. En muista myöskään, että kukaan olisi tällä nukella erityisesti leikkinyt. Se taidettiin ostaa ennen muuta koristeeksi.

Olen yrittänyt muistella tämän siniasuisen nuken ostovuotta ja -paikkaa, mutta se ei tule mieleen. Tieto saattaisi löytyä päiväkirjoistani, mutta ainakaan tähän mennessä mainintaa nukesta ei ole sattunut silmääni. Nukke on luultavasti ostettu aivan 1990-luvun lopussa tai 2000-luvun alussa. Se on siistissä kunnossa, mikä viittaa myös osaltaan siihen, että se on noita edellisiä uudempi ja kokenut vähemmän kulutusta leikkien tiimellyksessä.

Molla-nukelle ommellut vaatteet sopivat myös nukkekatraan nuorimmaisen mysteerinuken päälle. Kuvassa itse tehdyt keltainen talvitakki ja lättänä virkattu pipo.

Molla, Molli ja Laura saivat paljon vaatteita, joita me äitini kanssa yhdessä teimme. Vaatteiden materiaalina olivat lähes aina minun omat vanhat rikki kuluneet vaatteeni, välillä myös äitini vanhat vaatteet, kangastilkut ynnä muut. Uutta kangasta ei tähän tarkoitukseen ostettu lähes koskaan. Näistä nukenvaatteista saakin samalla aika hyvän käsityksen siitä, millaisia lastenvaatekuoseja meiltä löytyi 1990-luvulla.

Vaatteiden tekemisestä Mollalle, Mollille ja Lauralle kehkeytyi vuosien kuluessa minun ja äitini yhteinen harrastus. Tykkäsimme tehdä yhdessä vaatteita myös muille nukeille, esimerkiksi Barbielle, mutta muistan, että nimenomaan Steiner-nuken vaatteita oli erityisen hauskaa tehdä. Nukke oli tarpeeksi kookas, jotta vaatteen ompelu ei ollut liian pikkutarkkaa piipertämistä (esimerkiksi Barbien asuihin verrattuna), mutta vaateprojektit eivät kuitenkaan olleet yhtä isoja ja vaativia kuin ihan oikeat ihmisten vaatteet olisivat olleet.

Steiner-nukkejemme vaatteita on säilynyt suuret määrät äitini varastossa. Laura ja Molla saivat esimerkiksi ikiomat farkut, jotka on väkerretty minun vanhoista farkuistani. Mollan farkkuhaalarissa on hyödynnetty oikeiden farkkujen vetoketjua ja nappia. Lauran farkuista löytyy samaten ihka oikeat vetoketju, nappi, vyön lenkit sekä jopa pikkuruinen takatasku Lee Cooper -logon kera. Aiemmassa kuvassa Lauran yllä olleet sininen vakosamettipaita ja paitaan ommeltu Levi’s-merkki ovat nekin meikäläisen housukasasta peräisin. Melkoista ajankuvaa!

Molla-nuken farkkuhaalarit saavat minut vieläkin vähän hymyilemään.

Laura-nuken vaaleanpunaiset Lee Cooper -farkut näyttävät aika lailla samalta kuin omat vanhat farkkuni, joista ne on kutistettu.

Isosiskolle ja pikkuveljelle tehtiin myös yhteensopivia vaatekertoja samoista kankaista.

Isosisko Mollan ja pikkuveli Mollin piti tietenkin välillä samistella samanlaisissa vaatteissa. Yllä olevassa kuvassa olevat ruutuhousut on muistaakseni tehty omista vanhoista housuistani, vai olikohan kyseessä sittenkin paitapusero. Nukkejen pisarakuvioisten puseroiden kankaan alkuperän muistan hyvin: se tuli vanhasta yöhaalaristani, jossa toinen puolikas oli turkoosi ja toinen puoli keltainen.

Antaa sataa! Molli-nuken sadetakki on reippaalla kädellä pienennetty versio oikeasta sadetakista.

Villalla täytetyt kankaiset nuket eivät olleet suorastaan ulkoleikkiin tarkoitettuja leluja, mutta pitihän näiden toki päästä ulkonakin käymään säällä kuin säällä. Kosteita kelejä varten nukeilla oli sadevaatteet. Löysin vain yhden sadetakin, tämän kuvassa näkyvän Mollin takin, vaikka muistaakseni Mollallakin oli ihan oma sadetakki aikanaan. Saappaita emme sentään saaneet näille nukeille tehdyksi.

Äitini neuloi mielellään nukeilleni vaatteita, kuten tässä kuvassa olevat villapuserot.

Mollan, Mollin ja Lauran vaatevarastoon kertyi ajan kuluessa monennäköistä paitaa, housua, hametta, puseroa ja takkia. Äitini, joka on hyvä neulomaan, valmisti nukeille itse tehtyjä pipoja ja villapaitoja. Minä osallistuin vaatteiden tekoon aluksi äidin apurina. Hieman myöhemmin opin tekemään nukenvaatteita itsekin.

Kodin vanhat kankaanpalat pääsivät hyvään jatkokäyttöön nukkejen vaatteina. Mollin paidan sai pyöräytettyä vähän pienemmästäkin tilkusta.

Nuken paidaksi kelpasi vaikka kalenteri! Nämä paidat on tehty kankaisista seinäkalentereista. Kissapaidasta pilkottaa vuosiluvun kolme ensimmäistä numeroa 198… (kahdeksikko jää käänteen alle). Viimeinen numero on, harmi kyllä, leikattu pois!

Kalenteripaitojen selkäpuolet. Vuoden 198… paidan selässä näkyy kalenteriosaa kuukausineen ja päivämäärineen.

Ompeluinnostuksen siivittämänä Molla ja Laura saivat vaatekaappiinsa jopa alusvaatteita.

Nukeille tehtiin myös jonkin verran hattuja. Äitini neuloi esimerkiksi pari talvista villamyssyä. Molli sai kunnon pakkasia varten karvalakin, joka syntyi simppelisti laittamalla nuken päähän nahkainen vauvantossu kokoa 20. Vauvantossun nahkanarut solmittiin Mollin leuan alle, ja hattu oli sillä valmis! Koulussa aloittamastani pyöreästä virkkaustyöstä piti tulla pannunalunen, mutta se ei halunnutkaan olla pannunalunen vaan päätti alkaa sen sijaan nuken pipoksi. Myös TV-sarjat inspiroivat nukkejeni hattumuotia.

Kuka muistaa katsoneensa 1990-luvulla TV-sarjaa nimeltä Pieni talo preerialla? No minä ainakin! Olin erityisen vaikuttunut sarjassa näkyvistä tyttöjen kesähatuista (englanniksi bonnet, sunbonnet tai joku vastaava), jotka olivat mielestäni vain niin hienoja! Laura ja Mollakin saivat omat kesäpäähineet Pieni talo preerialla -hilkkojen hengessä.

Suomen sääolosuhteissa on käyttöä sadetakille, mutta vielä sitäkin tärkeämpi ulkoiluvaruste on kunnon talvitakki. Tottahan toki nukeilla piti olla sellaiset. Mollan, Mollin ja Lauran talvitakit syntyivät äitini vanhasta nahkatakista, äitini vanhan välikausitakin vuorikankaasta ja omasta vauva-aikojen tekoturkishaalaristani. Mollalle ommeltiin myös keltainen vanutäytteinen kangastakki, joka näkyy mysteerinuken päällä tuolla aiemmissa kuvissa.

Mollin talvitakin kauniit kuviot sijaitsivat aikanaan äitini takin vuorissa. Siitä ne jatkoivat eloaan nukenvaatteeksi. Mollin karvalakki oli alkujaan vauvantossu. Nahkatossusta tuli yllättävän hyvä hattu ilman sen kummempia muokkaamisia. Nurinperin päähän vaan!

Mollan valkoinen tekoturkistakki on muokattu vauvan ulkoiluhaalarista. Takin hihat on lyhennetty suoraan haalarin hihoista. Tarkasti katsomalla huomaa, että hihansuissa on edelleen jäljellä käänteet, jotka pystyy kääntämään käsien suojaksi. Takin helmaan ompelin valkoista koristerimpsua.

Lauran villamyssy on äitini neuloma. Pörröisen mustan takin materiaali on peräisin äitini vanhasta nahkatakista.

Onko sinullakin ollut Steiner-nukke lapsuuden leikkikaverina? Tai oletko jopa ihan itse päätynyt tekemään tällaisen Steiner-tyylisen nuken? Miten nuken valmistus sujui? Entä oletko joskus innostunut nukenvaatteiden kanssa askaroimisesta yhtä suuresti kuin minä ja äitini? Kerrohan kokemuksistasi kommenteissa, olisi mukava kuulla niistä!